Kesätoimittajasta päätoimittajaksi

Olen Annika Tiitto, 28-vuotias päätoimittaja. Aloitin työt Hilla Groupissa syksyllä 2016 valmistuttuani Oulun ammattikorkeakoulusta medianomiksi. Työskentelin kuitenkin jo opintojeni aikana konsernissa Nivala-lehden avustajana ja kesätoimittajana. Tällä hetkellä toimin Kalajokiseutu-lehden päätoimittajana.

Tiesin jo yläasteella, että haluan toimittajaksi. Tykkäsin kirjoittaa, mutta ymmärsin, että kirjailijana minun olisi hyvin vaikea elättää itseni.

Media-alassa minua viehättää ihmisläheisyys. Työtä tehdään lähellä ihmisiä, ja tavallisten ihmisten tarinat ovat tärkeitä. Toimittajan työssä pääsen tutustumaan erilaisiin paikkoihin ja asioihin, oppimaan uutta ja ottamaan vastuuta omasta tekemisestäni. Paikallislehdessä yksikään päivä ei ole samanlainen.

Valmistuttuani työskentelin Hilla Groupin verkkolehti Pokan sisällöntuottajana. Pokka oli konsernilta rohkea kokeilu, jossa yhdisteltiin rennolla otteella syvällisiä henkilöjuttuja ja sisältömarkkinointia. Vuonna 2017 Pokka voitti Finnish Web Awards -kokonaiskilpailussa hopeaa ja sai kultaa Paras teksti -kategoriassa.

Syksyllä 2017 siirryin päätoimittajan sijaiseksi Kalajokiseutu-lehteen. Silloin sain olla ensimmäistä kertaa kunnolla töissä paikallislehdessä ja olla vastuussa lehden sisällöstä.

Seuraavana vuonna Kalajokiseutu valittiin Suomen parhaaksi kerran viikossa ilmestyväksi paikallislehdeksi. Syksyllä 2018 päätoimittajan sijaisuus päättyi, ja siirryin toimittajaksi Keskipohjanmaa- ja Kokkola-lehteen.

Marraskuussa 2021 palasin Kalajokiseutu-lehteen päätoimittajan sijaiseksi. Sijaisuus muuttui vakituiseksi työsuhteeksi, kun minut valittiin Kalajokiseutu-lehden päätoimittajaksi. Työni varsinaisena päätoimittajana alkoi huhtikuussa 2022.

Hilla Group on vakaa ja vastuullinen työnantaja, jolla on merkittävä asema tällä alueella. Olen täältä kotoisin, joten en näe mitään syytä siihen, miksi lähtisin hakemaan töitä kauempaa. Hilla Groupissa voin kehittää omaa osaamistani ja olla mukana kehittämässä koko konsernin toimintaa. Konsernissa pidetään tärkeänä ihmisläheisyyttä ja yhteistyötä. Samat arvot ovat tärkeitä myös minulle.

Lue myös nämä

Media-alalle Kainuuseen

Mie olen Teemu Ohtonen, 26-vuotias rumpali Kajaanista. Aloitin Kainuun Sanomien sivuvalmistuksessa marraskuussa 2018. Matkani Kainuun Sanomien sivunvalmistuksessa alkoi opiskelujen ohessa...
1 min Lue lisää