Huoneistokeskus luottaa mainonnassa paikalliseen osaamiseen

Ylivieskassa Huoneistokeskuksen tiimin muodostavat Pia Kaivosoja ja Asla Ohtamaa. Kalajoella asiakkaita palvelee sivutoimipiste, ja lisäksi toimialueeseen kuuluvat Alavieska ja Sievi.



Suomen Huoneistokeskusten paras toimipiste löytyy Ylivieskasta, kun vertailussa ovat alkuvuoden neljän kuukauden tulokset. Kasvua on vauhdittanut markkinointiyhteistyö Hilla Groupiin kuuluvan paikallisen median, Kalajokilaakson kanssa.

– Huoneistokeskuksen tavoitteena on tulla tunnetuimmasta halutuimmaksi. Tällä alueella siihen on päästykin, sillä meillä on Ylivieskassa suurin markkinaosuus. Siinä yhtenä tekijänä on täydellisesti onnistunut mainostaminen, myyntijohtaja, LKV, kaupanvahvistaja Pia Kaivosoja sanoo.

Kohdeilmoittelun sijaan Huoneistokeskus tekee nykyään brändimainontaa. Sillä haetaan ennen kaikkea näkyvyyttä ja laajan kohderyhmän huomiota. Yrityksen asiakaskunta ulottuu ensiasunnon ostajista seniori-ikäisiin.

– Haluamme luoda positiivista ja freesiä mielikuvaa jatkuvasti uudistuvasta ja toimintoja kehittävästä yhtiöstä, joka ei jää paikalleen, Kaivosoja sanoo.

Markkinoinnissa Huoneistokeskus luottaa paikalliseen osaamiseen. Yrityksen pitkäaikainen yhteistyökumppani on Hilla Group: Paikallisen printtilehden Kalajokilaakson eri mainospaikkoja, liikehakemistoa sekä mediayhtiön digitaalisia tienvarsinäyttöjä yritys on hyödyntänyt monipuolisesti. Tilanteen mukaan ilmoituksia on julkaistu myös erikoisnumeroissa ja teemaliitteissä.

– Meillä on ollut ilmoituksia sekä usean kunnan alueella jaettavassa Kalajaskassa että tilattavassa perjantaisin ilmestyvässä Kalajokilaaksossa. Painettu lehti tavoittaa nekin, jotka eivät niin paljoa liiku tiellä tai käytä nettiä, Kaivosoja toteaa.

Ilmoittajan kannalta asiointi Kalajokilaakson kanssa on helppoa ja sujuvaa, sillä tuttu ihminen huolehtii mainokset Hilla Groupin kaikkiin kanaviin. Kaivosoja arvostaa sitä, että asiakkaan tarpeisiin paneudutaan parhaiden ratkaisujen löytämiseksi.

– Hilla Groupin mediatalossa ollaan aina kiinnostuneita ja kysellään meidän kuulumisiamme. Vuosien aikana meille on muodostunut tosi hyvä yhteistyösuhde. Ammattilainen osaa myös ehdottaa meille ratkaisuja, joita emme itse välttämättä tulisi ajatelleeksi. Yksi tällainen oivallus on ollut digiscreenin hyödyntäminen ja samanaikainen printtimainonta.

Kaivosojan mukaan mainonta on tuonut Huoneistokeskukselle paljon positiivista huomiota juuri sieltä, mistä sitä kaivataankin.

– Olemme tarkoituksella näkyneet samanaikaisesti useassa ”eetterissä”, ja on selvästi tuonut parasta tulosta. Asiakkailta saatu palaute on ollut käsittämättömän hyvää, ja sehän on suurin onnistumisen mittari.

Lue myös nämä