Hilla Group on tietoinen viimeisen päivän aikana julkisuudessa esitetyistä väitteistä koskien yhtiötämme. Minua kohtaan on esitetty väitteitä epäasiallisesta käytöksestä. Pidän minua kohtaan esitettyjä syytöksiä perusteettomina.
Olen suhtautunut näihin väitteisiin vakavasti. Olemme selvittäneet näitä väitteitä sisäisesti ja ulkopuolisen asiantuntijan kanssa sekä kuulleet kaikkia asiaan liittyneitä osapuolia. Ulkopuolisen asiantuntijan toteuttamassa selvityksessä on todettu, että toimintaani ei voida pitää työturvallisuuslain tarkoittamana häirintänä tai epäasiallisena kohteluna. Toimintatapoihini kuuluu kaikkien ihmisten kohtaaminen kunnioittaen ja arvostaen.
Erityisesti Journalisti-lehden Hilla Groupia koskeva uutisointi on herättänyt huomiota henkilöstön keskuudessa. Henkilöstö laajasti edustettuna – mukana myös journalisteja ja luottamushenkilöitä – lähetti 7.5. kyseiselle lehdelle uutisointia kritisoivan vastineen, jota lehti ei ole julkaissut.
Hilla Groupissa on selkeät prosessit, miten kokemukset epäasiallisesta käytöksestä otetaan puheeksi ja käsitellään. En voi kommentoida yksittäisiä työsuhteita tarkemmin henkilösuojaan liittyvistä syistä. Korostan, että kaikki henkilöstöä koskevat päätökset tehdään lainsäädännön, hyvän hallintotavan ja oikeudenmukaisen kohtelun periaatteiden mukaisesti.
Hilla Group on vastuullinen ja avoimesti toimiva yritys, jossa henkilöstön hyvinvointi, toimituksellinen vapaus ja luottamukseen perustuva työilmapiiri ovat keskeisiä arvoja. Hilla Groupin johdossa emme pyri millään tavalla vaikuttamaan riippumattomaan journalistiseen työhön.
Mikko Luoma
Julkaistu: 8.5.2025